Sinterklaas

Sinterklaas tuli Haarlemiin sunnuntaina 13.11. ja lähin sitä sitten kattomaan Taavin perheen kanssa. Tosin koska aamupäivästä oli aikido niin missasin sen kun Sinterklaas seilasi kanaalia pitkin ja parkkeerasi laivansa, mutta ehdin Grote Markt:lle (suuri tori) näkemään hänet ja apulaisensa Zwarte Piet:et. (Oon ite käyttänyt nimitystä "Pete", koska se sopii paremmin suomalaiseen suuhun, heh. Musta-Pekka vois olla kans ok suomennus.)

Mikä on tämä perinne?

Rehellisesti sanottuna en oo itekkään ihan täysin selvillä, mutta ainakin tosi iso juttu, joka kans kestää kauan! Juuret ulottuu satojen vuosien taakse aikaan, jolloin Saint Nicholas eli ja teki hyvää mm. vapauttamalla orjia. Orjat ryhtyivät (muistaakseni vapaaehtoisesti) Saint Nicholaksen avustajiksi, Peteiksi, ja perinteen mukaan koko joukko asuu Espanjassa ja seilaa sieltä laivalla tapaamaan Hollannin (ja Belgian) lapsia. Kuitenkin koska Petejen ihonväristä on nyt ollut paljon keskustelua, niin ei olla ihan varmoja säilyykö Petet samanlaisina enää. Yhden tarinan mukaan Petet on vaan likaisia, koska tulevat savupiipuista tuomaan lahjoja, mutta sekään ei oo ihan niin yksinkertaista; perinne on muuttunut aikojen saatossa.

En siis oo paras ihminen kertomaan tästä, koska oon kuullut vähän sieltä täältä ja kyllä googlaillutkin, mutta yleensä tulokset on hollanniksi ja kaikkialta kuulee vähän eri asioita :D Aika joustava ja/tai pitkä perinne kuitenkin, koska myös Marraskuun aikana tapahtuu Sinterklaas juttuja: esim. kun lapset laulaa ja laittaa kengät eteiseen niin Petet ja Sinterklaas tuo niihin pieniä lahjoja tai mandariineja. Tosin kenkään pitää eka ite laittaa jotain Sinterklaassin valkoiselle hevoselle, joka sit nakertaa porkkanat tms. ja lahjat ilmestyy tilalle.

Sain kuvan Taavilta.

Netistä pystyi myös katsomaan Sinterklaasjournaalia, jossa kerrottiin laivamatkasta ja siitä mitä kaikkea Sinterklaas teki täällä ja mitä Petet puuhaili/höpsöili. Esim. yhessä jaksossa yks Pete leipoi kivikovan kakun ja sahasi siitä toiselle Petelle palan, joka ei pystynyt syömään sitä ja myös lahjat katosivat jossain vaiheessa - journaalia vois siis verrata suomalaiseen joulukalenteriin kaikkine kommelluksineen.

Laitan tän Sinterklaassista kertovan englanninkielisen linkin tähän, niin sieltä voi lukea vähän lisää jos haluat ja ainakin mä pystyn vielä katsomaan journaalia, niin voit kokeilla josko se näkyisi Suomessakin.

Torilla Petet tosiaan jakoivat sit pepernootteja (piparin makuisia pikkukeksejä) kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin. Niitä ilmesty pussien, laukkujen ja reppujen lisäks myös huppuihin, pöydille ja kaikkialle minne niitä on mahdollista ujuttaa. Myös mun muumiaikidokassi sai keksitäytettä!

Ensikosketukseni Peteen :D Kiitos Taaville monesta kuvasta! Oltiin kahvilassa juomassa kuumaa kaakaota, kun kyseinen Pete astui sisään. Jutusteltiin siinä sit tovi ja Pete jätti lähtiessään kasat pepernootteja :D

Itse Sinterklaas!

Tässä Sinterklaas lähempää, kiitos kuvasta Timo ja kaverit!

Siellä sai käydä kättelemässä Sinterklaassia, mutta jono oli älyttömän pitkä!

Oman ja opan toinen kissoista!

Pakjesavond eli pakettienavaamistilaisuus taikka ilta jolloin Sinterklaas tuo paketteja (TAI isäni sanojen mukaan pakettisavotta)...

...on (tietääkseni) virallisesti Sinterklaassin synttäripäivänä eli 5.12., mutta monet viettää sitä silloin, kun itselle parhaiten sopii. Mä esimerkiksi pääsin Amsterlveen perheen eli KaPen mukaan Pepijnin vanhemmille viime lauantaina, 3.12. Pepijnin vanhemmat, lapsille oma (lausutaan "ouma") ja opa ("oupa"), asuvat maaseudulla noin tunnin ajomatkan Amstelveesta. 

Sini!

Illalla, sillä aikaa kun me laulettiin ja näin kerrottiin Peteille (jotka odotti ulkona ikkunoiden takana, niinku tontut), että ollaan valmiita, joku Peteistä kävi jättämässä lahjasäkin oven taa ja soitti kelloa; Miskan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, varmasti yhtä jännää kuin meillä Joulupukki!

Lotta

Pep ja mä + hyvät virneet :D

Mäkin sain lahjoja! Huu, kiitos Sinterklaas ja apujoukot :D Yläkuvan paketista ilmestyi amaryllis ruukkuineen ja multineen ja sen lisäks sain värityskirjan, käsien lämmittimet, suklaakirjaimen joka oli C (Petet varmaan sekottanu kirjaimet ;D ), rannekoruja ja hauskan suklaakakakkukuppijutun. 

Laatutavaraa, eh? :D

Samuje sai tasapainoalustan hauskoilla nappuloilla.

Kati :)

Oli mukavaa yhdessäoloa koko ilta. Tosin mä simahdin jo seiskan jälkeen, kun olin vielä toipilas. Nyt oon aika terve "jo" :D Vähän yllärinä tuli, että jäädään yöksi, mutta sekin olikin vaan mukavaa. Tosi vieraanvaraista väkeä, oli hirmu jees päästä mukaan!

Opa, Lotta ja Kati

Oma ja Miska

Ylläolevasta kuvasta mainittakoon, että Samu on siis ollut kova moppaamaan aikuisten mopilla, joten Samuje* sai nyt sit ihan oman! Tää oli ehkä kaikkein "siistein" lahja Samun mielestä; sillä moppailtiin heti kun sai paketista ja myöhemminkin.

*Jos en oo vielä kertonut, niin liite "-je" tarkoittaa pikkuista. Sen voi liittää melkein kaikkeen, esim. bolleje (toivottavasti kirjoitin oikein) voi olla pikkuinen pallo tai mä voisin olla jonkun mielestä Emmaje. Mun ymmärryksen mukaan se on sellanen kiva hellittelypääte, joka siis lausutaan "ze" :3

Miska sai kauko-ohjattavan lentsikan ja meillä oli tosi kivaa, kun kokeiltiin sitä sunnuntaiaamuna. Tilaa ois riittäny vaikka muille jakaa ja sielu lepäs maisemia katsellessa! 

Pari maisemakuvaa tähän väliin:

Tällästä avaruutta oon kaivannut ja olin tosi onnellinen aamulla, kun heräsin ja menin vaan ikkunan luo kattelemaan kuuraisella pellolla oleilevia hevosia. Oli niin kaunista!

Tää on lauantailta ja usva+kuura tuli vasta myöhemmin. Anyways, ihanaa!

Oli tosi kotoisa tunnelma muutenkin, vaikken koskaan aiemmin oo omalla ja opalla käynytkään. Mukavaa sakkia!

Tätä lentokonetta Miska toivoi kaikkein eniten! Kertoi mullekin kun matkattiin kohti pakjesavondia :) 

Fun fact... 

...mä ihan oikeesti luulin että Pakjesavond on paikka missä Pepijnin vanhemmat asuu, kun Pep kutsui mut whatsapp viestillä mukaan. Se viesti meni näin: "--we are going to my parents for pakjesavond today, but I'd be happy to bring you along--". Olishan tosta "for":sta voinut jotain päätellä, mut mä innoissani google mapsista lähdin etsimään kyseistä paikkaa... Ei löytyny ei. Naurettiin kyllä molemmat sit kasvotusten kun kerroin :D

Mäkin sain sen lentämään! Oli hauskaa :D

Mulle tää koko juttu tuntu aika jouluiselta, sain siis niin sanotusti varaslähdön. Nyt vaan sit odotellaan varsinaista joulua Suomen päässä! Enää 16 päivää lentoon ja aattoon, JES :D

Kiitos pakjesavondista KaPe ja isovanhemmat!

-Emma

Seikkailu Berliiniin

Terkut Berliinistä!

Tässä on taas ollut sitä kuuluisaa ajanpuutetta ja olis kiva postaus Sinterklaassistakin kirjotettavana, mutta katotaan nyt miten kerkiää ja missä vaiheessa; onneks varsinainen juhla on vasta 5.12., vaikka kaikenlaisia Sinterklaas-juttuja onkin ollu käynnissä jo hyvän tovin :D

Mutta siitä sit toisella kertaa, oli kyllä jännä reissu Berliiniin ja takas! Ensinnäkin jo matka bussille oli jännä:

Oltiin sovittu Andrean kaa että mennään tietyllä junalla yhessä ja että sit meillä olis n. vartti aikaa zekata ittemme sisään Eurolinesin "matkahuollossa" - bussi siis lähti 22:00 ja paikalla piti viimeistään olla 21:45. Noooh, mua rupes kuumottamaan enemmänkin kun Annetje tuli töistä ja sano että sinä päivänä on ollu paljon viivytyksiä junissa. Laitoin Andrealle viestiä ja yritin soittaakin, mut en saanu yhteyttä. Päätin mennä ite aiemmalla junalla (A soitti ku olin jo junassa), niin voisin sit ainakin siellä päässä selvitellä juttua JOS Andrean juna ois myöhässä...

...onneks tein sen. Juna ei ollu myöhässä, mut ku Andrean piti vaihtaa junaa keskustassa, nii ovi ei ollu auennu. Sit A oli juossu toiselle ovelle ja saanu kätensä (jossa oli myös kännykkä) oven väliin aatellen et kyl se sit aukee, mut eipä auennu; kun ovi oli sit työntekijöiden avulla saatu auki A oli lähteny juoksemaan vaihtojunaan, mut ovet meni nenän edestä kiinni. 

Samaan aikaan Eurolinesin asemalla: Jutustelen mun sukunimestä check in hepun kanssa ja kirjottelen nimiä tarralappuihin, jotka on tarkotus liimata reppuihin. "Miksi puhelin ei soii? *Prrrriiiinnnggg...* Aa, heti soi! Pimpelipimpelipimpelipomm..." (kyllä, mulla on edelleen tämä hassun hauska soittoääni, joka saa ainakin mut aina hymyilemään) ja niin soitti Andrea ensimmäisen kerran. Pyysin heppua puhumaan Andrean kanssa, kun aattelin että siitä ois enemmän hyötyä - A pääs metroon :D Muutamaa soittoa myöhemmin kaikki päätty lopulta ihan hyvin ja bussikin oli vähän myöhässä, niin hätää ei ollut. Tosi mukavia työntekijöitä siellä! Toinen niistä puhui sit espanjaa Andrean kanssa ja ties Värttinä-bändin - ei huono.

Bussissa yritettiin ihan vaan nukkua ja nukuttiinki jonku verran. Oltiin Berliinissä joskus viideltä aamuyöllä, eli tunti etuajassa; lähettiin haahuilemaan hostellille päin, onneks Andrea oli ottanu screenshotteja kartoista :) Aamupala alko vasta seiskalta, mut onneks saatiin vaan hengailla siinä hostellin aulassa sitä ennen - oli muuten hyvä paikka! One 80° hostel oli nimi ja kyllä ekaks hostellikokemukseks aikasta jees.

Aamupalan jälkeen hengailtiin vähän lisää ja odoteltiin että Patty pääsee perille Irlannista. Just ennen ku Patty tuli, niin Andrean lompakko katos... Siellä oli kaikki ID:stä pankkikorttiin ja käteisvarat tietty myös; vikan kerran oltiin nähty se ku maksettiin aamupalaa, joten eikös vaan pistetty tuumasta toimeen ja sillä välin ku A tutki laukkujansa mä läksin kysymään oisko työntekijät havainneet kyseistä pussukkaa. Ei menny ku hetki, nii Andrea oli kattomassa valvontakameroiden videonauhoja ja mä olin passissa meiän kamojen luona sohvalla. Oli kuulemma huvittavan näköstä, ku tunti me vaan syötiin ja syötiin - hehe oli nälkä! 

Nauhalta ei löytyny mitään erityistä, maksettiin normaalisti ja lähettiin takasin sohvalle eikä rahapussi jääny mihinkään lojumaan. Päätettiin vielä kerran tarkistaa Andrean matkalaukku ja tungin käteni vähän syvemmälle sivutaskuun ja löysin "salalokeron". Sieltä se löyty täysin ennallaan ja vahingoittumattomana - A ihmetteli, koska ei tiennyt taskun jatkuvan niin pitkälle. Nooooh, siitäkin selvittiin ja jatkettiin Pattyn odottamista väsyneinä, mutta helpottuneina.

Patty tuli, missattiin yks ohjattu kierros, käytiin ettimässä Lidliä mut päädyttiin ostoskeskukseen jossa oli ihan kaikkea, ostettiin ruokaa ja ehittiin seuraavalle kierrokselle! 

Kierros oli "ilmanen", koska vetäjä teki sen tipeistä ja hostelli oli järkänny sen. Opas oli Australiasta ja opiskellu aika paljon historiaa liittyen Berliiniin - harmi vaan, että äänensä ei oikein kuulunu ulkosalla liikenteen ympäröimänä. 

Andrea ei tykänny kierroksesta yhtään, Patty tykkäs ja mä tykkäsin siks et kenenkään meistä ei tarvinnu päättää minne mennään ja saatiin uusia tuttavuuksia matkan varrella! Oli tosi kiva jutella muitten turistien kanssa ja nähtiin aika paljon kaupunkia. Eniten puhuin Jasonin kanssa, joka oli kaverinsa kanssa tullut USA:sta :) Ryhmäkuvaa (aika paljon) alempana! 

Tehtiin siis ihan hyvä lenkki ja nähtiin paljon sellastakin mitä ei oltais varmaan muuten lähetty kattomaan. Esim. Paikka jossa Hitlerin bunkkeri sijaitsi oli aika pysäyttävä - ihan normaaleja kerrostaloja, parkkipaikkaa ja ruohoalue, koska bunkkeri oli täytetty maa-aineksella ja tehty mahdollisimman huomaamattomaks. Oli siellä opastetaulu pohjapiirrustuksineen, jossa kerrottiin että tässä se nyt on - mistään muusta sitä ei ois normi tallaaja voinu huomata. 

Se on tehty suklaasta :D

Checkpoint Charlie!

Alla olevan kuvan kuumailmapallo ja autot omasivat tarinansa. Pallo on muistomerkkinä erään perheen onnistuneesta pakomatkasta kotitekoisella kuumailmapallolla ja autot taas ovat ajalta kun niistä oli pulaa ja auto piti tilata kuukausia ennen tarvetta - eikä silloinkaan saanut valita esim. väriä. Ihan kauheesti en rehellisesti sanottuna muista kun oltiin niin väsyneitä, mutta en ihan kaikkea myöskään viitsi kirjoittaa; tulis ihan järjettömän pitkä postaus!
(Aika hurjan pitkä jo valmiiksi, heh heh, ja aika monta hetkeä oon tätä jo väsäillyt :p ) 

Opas ja melkein koko ryhmä. 

Tytöt, Andrea ja Patty :) 

Vähän maisemakuviakin!

Holokaustimuistomerkki. Oli tavallaan aika hienoa kävellä keskellä "sokkeloa", pohtia vähän historiaa ja joo, ottaa kuvia myös. Tää oli se paikka mihin Berliinissä ehkä eniten halusin.

Ja tässä siis uusi kaverini, kolmivitonen Jason! :D Mukava heppu, oli tosi kiva tutustua samalla kun opas kävelytti meitä ympäri kaupunkia. 

BTW sillä ja sen kaverilla Denniksellä oli molemmilla Canonit; tais olla Canon tällä kertaa se, joka sai jutustelut käyntiin ;D

Brandenburgin portti

Vasemman laidan tytöt olivat kans retkellä mukana, mutta jäivät mulle aika vieraiksi... Otettiin kuitenkin jonkunlainen ryhmäkuva, kun oli mukavaa yhdessä! 

Patty ja mä. Patty oli ehkä kovin meistä otattamaan yhteiskuvia :D

Alla olevan kuvan italialainen heppu on myös nimeltänsä Andrea. Ensimmäinen muistoni hänestä on se, kun hostellihuoneessa keskellä yötä joku rämistelee alas yläpuolellani olevasta sängystä ja on ihan kauhuissaan. Kysyin onko hän kunnossa ja että mikä on, johonka hän kauhistuneella miehen äänellä ja vielä vähän huolestuneena vastaa "mun sängyssä on jättimäinen hämähäkki!!". No minäpä siihen kysymään että oliko se unta ja ainoa mitä hänen suustaan enää yöllä kuulen on "ei", samalla kun hän kapuaa takaisin sänkyynsä. 

Aamulla kun heräsin, ihmettelin että miten mun reppu on joutunut tuntemattoman ihmisen sänkyyn, samoin kuin mun iso harmaa-musta villapaita, jonka sain Suomesta kun perhe tuli käymään. Patty ja tää heppu-Andrea heräs kans ja puhuttiin vähän että mikä on :P Siis ihan ystävälliseen sävyyn; en ollu jättäny reppuun mitään arvokasta vaan otin kaiken tärkeen ihan lähelle. A oli ollu vielä "vähän pöllyssä" juhlimisen jälkeen, mutta nyt taas ihan järjissään. Niin ja muuten, pääteltiin että se hämähäkki oli mun villapaita! Vitsailtiin siitä loppureissu, siis asianomaisen kanssa :)

Tyttö-Andrea ei ollut kuullut mitään ja huomaskin toisen Andrean vasta sitten kun oli tullut suihkusta. En ihan tajua miten kaikki keskustelut ja yölliset äänet voi mennä noin totaalisesti ohi, mutta ehkä kamu oli vaan tosi väsynyt; mehän ei siis bailattu koko reissulla, oltiin liian väsyneitä ;p

Päädyttiin lähtemään koko porukka kattelemaan Berliiniä ja meillä oli aika mukavaa. Kurja asia reissun aikana oli se, että tytöt kävivät toistensa hermoille niin pahasti, että riitelivät ihan pienistäkin asioista. Aika usein tosin omalla äidinkielellään niin mun ei tarvinnut sekaantua mitenkään, mutta kyllä se ilmapiiriin vaikuttaa jos kaks kolmesta on tosi ärsyyntyneitä toisiinsa... Onneks saivat kuitenkin loppujen lopuks sanottua toisilleen melko neutraalit heipat ja nyt kaikki on sovittu!

Mut esim. tää oli aika kiva hetki :)

Käytiin portilla siis kahdesti, samoin holokaustimuistomerkillä.

Tykkään tästä kuvasta! :D

Patty

Mies möi noita jättibrezeleitä kojusta, jossa oli elävä tuli lämmittämässä niitä. Oli aika jees aamupala, hintaa sillä oli kaks ja puol euroa. Siitä tulikin mieleeni, että multa välillä kysytään mitä valuuttaa Suomessa käytetään - se tuntuu vähän hassulta :D

Holokaustimuistomerkillä lauantaina. 

Andrea

Andrea

Kun päästiin East Side Gallerian luo, niin alkokin satamaan. Mulla oli kans aika surkee olo kun päähän sattui ja oisin vaan halunnut nukkumaan. Joitain kuvia kuitenkin nappailtiin muistoks.

Tää jotenki osu ja uppos. 

Muurin pätkän jälkeen päästiin hostellille ja siellä vastassa oli uus kämppis! Kolmivitonen Erik Malesiasta. Mukava tyyppi, joka lähti meiän kanssa sit syömään ja kauppaan, kun oltiin eka levätty. (Mä kyllä ihan nukahdinki ja voi että ku teki hyvää! :D ) 

Nyt mulla on kutsu myös Malesiaan kylään, mikäs siinä. Kuulosti mielenkiintoselta, kun Erik kertoili mulle vähän töistään ja malaiji kielenä on muuten aika jees suomalaisen suuhun! Tai ainakin ne pari juttua oli, jotka Erik mulle opetti ja jotka jo unohdin... Pitänee kysäistä miten "hyvää yötä" meni :D

Ja tässä koko hostellikööri! Yks yö vaan nukuttiin kaikki yhessä, mutta se meni ihan kivasti - kaikki antoivat rauhan toisilleen. Kaiken kaikkiaan hostellikokemus oli yllättävän jees, jos nyt "hämähäkkejä" tai pientä kuorsaustuhinaa ei lasketa lukuun ;D 

Me siis jätettiin laukut vielä hostellin säilytyslokeroon ja sanottiin heipat kämppiksille ennen ku lähettiin Sachsenhausenin keskitysleirimuseoon Orienburgiin. Meiän tartti eka mennä metrolla ja sitten junalla, mut taidettiin napata väärä juna eka joten köröteltiin takasin päin toisen junan kyydissä, kun huomattiin että siinä lukee Orienburg. Huh, oltiin aika väsyneitä. 

Ja jooo ollaanhan me nuoria ja usein nuoret jaksaa vähemmällä unella, mutta ihan selvästi ainakin mulle ja Andrealle uni on älyttömän tärkeetä! :D On ja tulee aina olemaan, oon tullut äitiini ;D 

Ehkä ei siis yöllistä bussimatkustamista enää mulle, tulipahan testattua! Mut hei, sentään jaksoin painaa koko viikon töitä ihan normaalisti, tulin kipeeks vasta kun vika vuoro oli loppu. Tai no perjantaina aamulla alko jo, mut jaksoin silti päivän melkeen normaalisti, nyt on sunnuntai ja vielä parantelen...

(Jos haluat, niin tästä aukeaa uusi ikkuna Sachsenhausenin keskitysleirin Wikipediasivulle.)  

Tytöt löys junasta lisää espanjalaisia ja mä kattelin maisemia. Espanjalaisia on ihan kaikkialla, pitäis oikeesti opiskella espanjaa, suosittelen kaikille! Kerran kuulin suomalaisten puhetta kun oltiin menossa liukuportaita alas kauppakeskuksessa, mutta ikävä kyllä suomalaiset olivat menossa ylöspäin... Ehkä joku päivä löydän random suomalaisia maailmalta, joitten kanssa on kiva puhua!! Oi olisin tosi onnellinen silloin.

Oli meillä myös iloisia hetkiä :)

...en näytä peukkua, yritän vaan olla pudottamatta "kuuntelulaitetta"...

...otettiin siis yks englanninkielinen opastuslaite meille kolmelle. Tosin päädyttiin kulkemaan yhen espanjalaisryhmän mukana, niin mä kuuntelin sit laitteesta ja tytöt oppaalta. Opas kyl huomas mut ja kysy "ymmärräks sä ollenkaan" ja vastasin rehellisesti et "en yhtään". 

Opas: "miks sä sit seuraat mua?", 

minä: "mmmm", 

hän: "ei se siis mua haittaa, oo vaan siinä", 

meikäläinen: "okei :D". 

Sit vähän ajan päästä opas huomas tytöt mun kanssa kun oltiin kolmestaan (se siis kävi tauolla) ja sano (espanjaks) vissiin että ei sitä juurikaan haittaa vaikka siinä pari extraa oliskin, mutta muut vähän kattelee, kun ne on maksanu opastuksesta. Mentiin sit omia polkuja loppumatka, tosin siellä oli monta muutakin espanjalaisryhmää ja tytöt nappas lauseen sieltä toisen täältä ja kääns mulle joitain juttuja englanniks :D 

"Kuuntelulaite" ois kyllä voinu olla paljon parempikin. Se rupes lähinnä ärsyttämään kun a) naisääni toisteli samoja asioita ja varsinkin paikan nimeä "Sachsenhausen consentration camp" älyttömän monta kertaa, b) samainen ääni sihis ikävästi korvaan, vähän niinku välillä radiossa jonkun "s". Mutta onneks se ei maksanu ku kolme euroa ja pantiks ajokortin. 

Paikkana kyseinen "Sachsenhausen consentration camp" oli aika pysäyttävä ja oon kyl tyytyväinen että mentiin sinne. Historian tavallaan tuns luissa ja ytimissä kun siellä käppäili; se oli samaan aikaan kaunis ja karu paikka.

Myös paljon japanilaisia!

En oikein tiennyt miten päin olla niin päädyin osaaottavasti nojaamaan ruumiinavauspöytää vasten... En tiedä miten voisin parhaiten kunnioittaa keskitysleirien uhreja, mutta nyt kun oon yhdessä sellaisessa käynyt, niin historia tuntuu todemmalta. 

Aika paljon asioita muistu mieleen muuallakin kun käveltiin. Etenkin Niinan hissan tunneilta on jäänyt aika paljon euroopan historiaa käteen ja tietty kun luki ylppäreihin niin siitä muistaa asioita; täytyy tosin myöntää että aika paljon on myös ihan unohtunut. 

Sunnuntaina ei juurikaan satanut, jeee! 

Sunnuntai-iltana lähettiin siis taas köröttelemään kohti - ah niin kotoisaa - damia! Patty lähti aiemmin lentokentälle ja siinä oli hässäkkää, kun mikään ei ollut ihan yksinkertasta. Bussikuski ei esim. puhunut englantia (/osannut kertoa onko se oikea bussi), joten Pat päätti lähteä taxilla kohti kenttää.

Me vielä käytiin Andrean kanssa kattomassa josko oltais voitu ostaa ruokaa bussiin ja tuliaisia kotiin, mutta ruokakauppa oli just menny kiinni :P Päädyttiin ostamaan juna-asemalta pikkusen jos jonkinlaisia juttuja, tietty hieman tyyriimmin. TOSIN mulle kaikki täällä ja sillä on vähän halvempaa kun oon tottunut Suomen hintoihin ;D 

Bussiin ehdittiin hyvin, mutta nukuttu ei juurikaan. Oltiin aika väsyneitä kun maanantai aamuna viiden aikaan hypättiin bussista Duivendrechtin asemalla Amsterdamissa. Julkiset ei vielä kulkenu ja siinä sateessa bussipysäkin katoksen alla ku mietittiin mennäänkö ensimmäisellä junalla vai bussilla, nii meitä kohti käveli hämärän olonen tyyppi. Se kysy, että mihin ollaan matkalla ja tarjos "black taxi" -palvelua. No ei tietty haksahdettu hetkekskään, vaan jäätiin katoksen alle kunnes juna-asema aukes ja päästiin sinne venaamaan. 

Oltiin kieltämättä vähän surkeen näkösiä ja vaan odotettiin et päästäis nukkumaan... En tajuu miten Andrea jakso mennä töihin yheksäksi! Huhhui, mulla alko vasta kolmelta ja kyllä about viis tuntia unta teki gutaa! Ikinä en oo ollu nii tyytyväinen 6-7 tunnin "yöunista" ja siihen siis sisältyy bussissa torkahtelut. 

Jeba, Haarlemin asemalla espanjalaiseen tapaan poskisuukotettiin heipaks ja lähettiin omille teillemme. Paljon kokemuksia ja jänniä tilanteita, vielä riittäis kertomista ja kuvia toiseks samanmoiseks, mut uskon että tää on nyt ihan tarpeeks tältä erää :D Aika mahtavaa jos jaksoit lukea koko jutun! Vähän heikommin oli motivaatiota tehdä tätä postausta, kun ei tosiaan ollut ihan ruusunen reissu, enkä viiti liikaa vaaleanpunaisella sävytelläkkään - elämä ei oo aina yhtä juhlaa, mutta en mä myöskään kadu että lähin tohon seikkailuun ja eiköhän muistot taas vähän kultaannu :) 

Ollaan kuitenkin kaikki onnellisesti kotona ja osaan taas arvostaa kaikkea tuttua ja turvallista eri tavalla. Erityisesti unta. Ai että kyllä oma sänky oli niin luxusta, kun siihen maanantaina pääs koisimaan! Viikko selvitty, nyt enää flunssa selätettävänä ja pian onkin jo Sinterklaas-juhla ja heti perään Suomen itsenäisyyspäivä :D

Mahkua viikkoa ja kuulemisiin, 

Emma